Liikaa asiaa liian pienessä paketissa

Mitähän sitä taas keksisi syyksi viimeaikaiseen kirjoittamattomuuteeni. Hmm. Kiire on aina loistovalinta - ja tällä kertaa aikalailla tottakin. Eikä edes aika lailla, vaan täysin - tällä hetkellä suunnilleen toisella kädellä pakkaan matkalaukkua huomista luokkaretkeä (määränpäänä Singapore ja Malesia jeaaa) varten toisen sotkiessa näppäimistöä. Itse asiassa olen aika varma, että tämä postaus tulee loppumaan tyylittömästi kuin veitsellä leikaten, sillä asiaa olisi paljon ja aikaa juuri nyt hyvin vähän.

 Vajaa (vai reilu?) kuukausi sitten isosisko ilmoitti, että 'hei kuules, me lähetään nyt valamaan savea.' Ja koska meikä tykkää savesta ja ilmoitus muutenkin oli niin tomera, niinhän me perheen naisväki sitten lähdettiinkin - savea valamaan. Hypättiinpä sitten junan kyytiin ja lähdettiin lonksuttelemaan kohti Yamanaka-järveä, jonka rantamalla kyseisestä harrastusta saattoi harrastella.

Varsinaisesti innostuin kun oli tällainen kyltti vastassa pääteasemalla.

Tässä sitten vielä vähän innostusta peliin.

Surullista kyllä, kamerasta loppui akku tässä kohtaa.

Mutta sehän on jo perinne.

  

Tämä kyseinen retki oli omalta osaltani sekä suuri elämys että suuri floppi. Elämys maisemien ja ruoan (sieni-juustokohokas, kuinka kaipaankaan sinua) ansiosta. Floppi, koska matkan päätarkoitus, savenvalanta, kirjaimellisesti valahti käsistä. Oli siinä taidelukiolaisella nolot olot...

 

Viikon päästä edellisestä tapauksena oli vuorossa perheloma Gunma -lääniin. Ei ole ihan lähellä - yli kolme tuntia piti sinne ajella. Retki oli koko viikonlopun mittainen, ja kävimme aivan liian monessa paikassa (= otin aivan liikaa kuvia) jotta niitä kaikkia voisi inhimillisessä mittakaavassa (ja tämän hetkiseltä aikataulultani) käsitellä. Kuvia siis:

 

 Onneksi maisemissa oli sentään jotain vaihtelua matkan aikana.

Teetäkin tuli juopoteltua(...?) tällaisessä 300 vuotta vanhassa majasessa.

 Siinä on herrasväelle kuulkaas laavakiviä kerrakseen.

Kaikkihan nyt kivistä tykkää.

Ja jos ei niin onhan siinä vielä tuo siskokulta huiskuttelemassa.

 Äiti kun valitti että täällä on ihan liian vähän kuvia itsestäni, niin että siinä on. 

Ihan on jopa perhepotretin makua...

 Itsekin kokeilin tätä samaista puuhaa (ihan tuota ammuntaa, en tuota oikeassa laidassa näkyvää jousen esittelyä) mutta minusta tuntuu, ettei se näyttänyt ihan yhtä ammattimaiselta...

Tuo kissa (joka ensin möllötti kuin mikäkin huuhkaja tienlaidassa, mutta kiipesikin sitten vapaaehtoisesti syliin, kun kerran silitti (Aino tiedän että sisäisesti olet aivan samanlainen)) kruunasi kyllä tuon reissun aika täydellisesti.

Seuraava kalenteriin merkitty tapaus näyttäisi olevan Les Miserablés keisarillisessa teatterissa yhdessä isosiskon ja tämän ystävän kanssa. Kuten taisin jo mainita, kyseinen musikaaliversio oli kyllä varsin loistelias, mutta myös tavattoman ärsyttävä Jean Valjeanin roolissa olevan henkilön yliampuvan tulkinnan vuoksi.

 

 Keisarillinen meno jatkuu: teatterin nimi oli vaatimattomasti 'keisarillinen teatteri'.

 

 Ennen musikaali-iltaa kävimme hieman kiertelemässä nykyisen keisarillisen palatsin (voi tätä keisarillisuuden määrää) ympäristöä. Kiertelemässä vain - jostain syystä ne ei halua turisteja keisarin takapihoille pyörimään.

 

Tässä tulee nyt se todella tyylitön, veitsellä leikattu lopetus, jota ennustelin tuolla ylempänä. Anteeksipyyntöni, sisäinen perfektionistini tekee paraikaa tuskallista kuolemaa, kun joudun julkaisemaan jotain näin hutaistua ja keskeneräistä -  mutta aikaa enempään ei nyt vain yksinkertaisesti ole, kiitos oman typeryyteni. Liitän jäljelle jääneet kuvat vaikka seuraavaan postauksen - jonka olen tasan tarkkaan päättänyt tehdä heti Singapore-Malesia -reissun jälkeen - loppuun.

Anteeksi todella,
Roosa